Tervetuloa keskustelemaan Nykvarnin uudesta visiosta, jonka teemana on ”Nykvarn 2035”

Olette tervetulleita mukaan vaikuttamaan Nykvarnin tulevaan kehitykseen.

Nykvarnin visio vuodelle 2025 on jo saavutettu lähes kokonaisuudessaan, ja siksi on aika suunnata katse kohti tulevaisuutta – tarkemmin sanoen Nykvarnia vuonna 2035.

När:
04 maj 2017, 18.00 - 20.00

Var:
Qulturum Sländan

Vuoden 2017 aikana kunnassa on meneillään jännittävä hanke uuden, Nykvarniin kuntana ja organisaationa vaikuttavan vision laatimiseksi. Visioon liittyvä työ jatkuu koko vuoden ajan, ja pyrimme sen yhteydessä eri tavoin saamaan hankkeeseen mukaan kunnan asukkaita sekä yhdistyselämän, elinkeinoelämän ja kunnan työntekijöiden edustajia. Lapsi- ja nuorisonäkökulma on tärkeällä sijalla tässä työssä.

Uusi visiomme, joka tähtää vuoteen 2035, käsittää alueita, jotka ovat tärkeitä kunnan tulevaa kehitystä ajatellen. Teidän ajatuksenne ja ideanne ovat tärkeällä sijalla uutta visiota laadittaessa. Miltä sinä haluat Nykvarnin näyttävän vuonna 2035? Mitä meidän tulee tehdä saavuttaaksemme tavoitteet? Nämä ovat joitakin esimerkkejä kysymyksistä, joista haluamme keskustella tapaamisten yhteydessä.

Nykvarnin kunta haluaa käydä laajaa keskustelua vision laatimisen yhteydessä.Toivomme siksi saavamme mahdollisimman monia mukaan tähän työhön.

Ilmoittautuminen visiotapaamiseen
Toimittakaa ilmoittautumisenne viimeistään perjantaina 28 huhtikuuta Suomen kielen hallintoalueen projektipäällikölle Sari Kyhälälle sähköpostiosoitteeseen sarikyhala@nykvarn.se. Tarjoamme tapaamisen yhteydessä kahvit ja voileivän.

Information

Arrangeras av:
Nykvarns kommun

Hemsida:
www.nykvarn.se

Kontakt:
Sari Kyhälä
08-555 011 19


Servering:
Kahvia ja voileipää

Dela sidan

Sidfot med kontaktuppgifter och allmän webbplatsinformation

Kontakta oss

Nykvarns kommun

Telefon: 08-555 010 00

Fax: 08-555 014 99

E-post: kommun@nykvarn.se

Organisationsnummer: 212000-2999

Besöksadress: Centrumvägen 26

Postadress: 155 80 Nykvarn